On tullut sanottua

Suomessa jonotetaan armeijaan!

Markku Tannin ottama Hämeen Sanomien kansikuva satojen alokkaiden jonosta Parolan varuskunnan ovilla pitäisi valita vuoden uutiskuvaksi. Voisi sen Wall Street Journalillekin lähettää, lehtihän juuri negatiiviseen sävyyn hämmästeli Suomen aataminaikaista asevelvollisuutta. Mahtaisivat siellä Naton sydänmailla ihmetellä suomalaisnuorukaisten velvollisuudentuntoa ja kansan vahvaa maanpuolustustahtoa, kun armeijaan pääsyä jonotetaan!

Pitkin syksyä virolaiset oikeistopoliitikot opastivat Suomea liittymään heti Natoon. Oikeistolaiset pää- ja puolustusministerimme ”tunnustivat”, että Suomessa on oltu naiiveja Venäjän suhteen ja Baltiassa realisteja.

Valokuva Parolasta todistaa aivan muuta. Suomen kansan enemmistöllä – joka ei hingu Natoon – ei ole eikä ole ollut harhaluuloja Venäjästä. Suomella on juuri siksi asevelvollisuus ja suuri reserviläisarmeija. Se on kansakunnan henkivakuutus. ”Vakuutussummaa” korotetaan nyt kertausharjoituksia lisäämällä ja varustusmäärärahoja korottamalla. Reservin pienentäminen 230000:een mieheen sen sijaan on hallitukselta virhe ja väärä signaali Venäjälle, kun rynnäkkökivääreitä kenraalilähteiden mukaan on 350000 reserviläiselle.

Hyväuskoisuuspuheillaan Stubb ja Haglund syvensivät kuilua oikeistolaisen eliitin ja kansan enemmistön välillä. Maanpuolustustahto on vahva merkki yhteishengestä. Pääministeri Alexander Stubb (kok) kehottaa kuitenkin hylkäämään konsensuksen, yhdessä sopimisen. Viimeksi ministeri Laura Räty (kok) vaati pakottamaan muita lyhyemmälle vanhempainvapaalle ne perheet, jotka haluavat itse päättää miten lapsensa hoitavat.

Tapio Eerola
(Hämeen Sanomien yleisönosasto syksy 2014)

 

Vain urheilua

Urheilu on kuin musiikki ja lemmikkieläimet, se koskettaa niin monia. Tasoja riittää puulaakista supertähdeksi. 80-luvulla työskentelin urheilutoimittajana. Se oli nuoren miehen ihannehommaa. Urheilussa sattuu ja tapahtuu. Sekä kentällä että katsomossa on aina tunteet pelissä. Urheilu ei jätä kylmäksi niitäkään, jotka eivät voi tätä elämänaluetta sietää. Minulla on pari tuttua, jotka soittavat aina jalkapallon MM-finaalin tai arvokisojen hiihtotelevisioinnin aikana…

Ukrainassa päin on aika levotonta. Lentopallomies ja presidentti Mauno Koivisto pohti aikoinaan, että kansallista tunteen paloa pitäisi urheilusta vähentää. Harvoin rettelöt urheilukentiltä leviävät. Mutta voi vain arvailla kuinka monta konfliktia on toisen maailmansodan jälkeen vältetty kun nuoret miehet on saatu urheilemaan ja osoittamaan vähemmän mielenkiintoa kansainvälisiin kivääriammuntoihin.

Parhaita ukkosenjohdattimia ovat paikallispelit. Ne opettavat häviön hetkellä huomaamaan, että osaavat nuo pirun ukrainalaiset/venäläisetkin tai tervalaiset/turenkilaisetkin jotain.

Jonkin seuran fanittaminen vasta kasvattavaa on. Itselleni valikoitui jo 60-luvulla englantilaisesta jalkapallosta suosikiksi Luton Town. Pitkässä suhteessa ovat kohokohdat harvassa, Luton ei ole mikään Manchester United. Vuonna 1986 Luton oli valioliigassa kuudes, huikeeta. Nyt Luton on nousemassa viidenneksi korkeimmalta sarjatasolta neljännelle, fantastinen palkkio fanille kärsivällisyydestä.

Toinen pitkäaikaissuosikkini SaiPa Lappeenrannasta voitti ainoan jääkiekkomitalinsa vuonna 1964. Vuosien taaperruksen jälkeen SaiPa pelaa nyt mitaleista. Uskomaton kevät siis menossa.

Yhtä asiaa nykyurheilussa en tajua. Hyväksyn sen, että urheilu on viihdettä. Sitä en hyväksy, että menestymistä mitataan muilla mittareilla kuin tuloksilla. Mediassa liuhtoo monenlaista valmentajaa, ”pelaajien kehittäjää”, jonka joukkue ei ole koskaan voittanut mitään. Sopimuksia syntyy kun on hyvä agentti, nätti naama tai vuolaat jorinat. Sanon tämän arvovallalla, jonka antaa kenkälaatikollinen itse valmentamalla saatuja jalkapallon piirinmestaruusmitaleita. Ja tähän hymiö, sillä kirjoitin tällä kertaa VAIN urheilusta.

Tapio Eerola
(kolumni Janakkalan Sanomissa maaliskuussa 2014)

 

Malttia nyt siihen Nato-intoiluun

Kunnioitan Keskustan eurovaaliehdokas, Hesarin ex-päätoimittaja Mikael Pentikäisen rohkeutta. Ja hämmästelen kaverin harkintakyvyn puutetta. Pentikäinen liittyi viikonloppuna pikaista Nato-jäsenyyttä huutavaan kuoroon – ja sinetöi samalla sen, ettei uksi europarlamenttiin avaudu. Toki hän pohjusti tulevaa vaalifloppiaan jo viime eduskuntavaalien alla, suosittamalla Keskustalle ryhtymistä pieneksi eurooppalaiseksi liberaalipuolueeksi.

Samalla kun Pentikäinen ilmoittaa kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä, hän muutaman muun haihattelijan tavoin kaavailee Suomelle sillanrakentajan roolia Venäjän, Ukrainan, EU:n ja Amerikan kriisivyyhdessä. Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Jos Suomi haluaa olla sillanrakentaja kahden riitelijän välillä, silloin Suomen pitää olla sotilaallisesti liittoutumaton. Jos halajamme Natoon, valitsemme samalla puolemme. Puolueellinen tuomari ei ole uskottava rauhanvälittäjä. Miten siellä Helsingissä tällaiset yksinkertaiset asiat sekoavat aina yhtä pahasti kuin miljoonajokerien pelikirja?

Oikeistomme Nato-hätä lähes naurattaa. Kokoomuksen itseluottamus on hukkunut täysin, harkintakykyistä presidentti Niinistöä lukuun ottamatta. Puolue yrittää pakottamalla saada aikaan niin kunta-, sote- kuin Nato-päätöksetkin, ikään kuin aavistaen ajan tiimalasissaan pian loppuvan. Eihän nyt niin suurta asiaa kuin Nato-ratkaisua runnota pikavauhdilla läpi vasten kansan tahtoa, vaikka Ukrainassa on menossa hullut päivät.

Nato-jäsenyytta Suomi voi hakea vain jos kansa sitä kannattaa. Kokoomuksen ja myötäjuoksijoidensa pelottelutaktiikka on vastuutonta ja diplomaattisestikin varomatonta. On valheellista väittää, että muutenkin kuralla olevan Suomen rahat riittäisivät sekä Nato-yhteensopivaan ammattiarmeijaan että asevelvollisarmeijaan. Ja onko kukaan tullut ajatelleeksi, mitä asevelvollisuuden suurelle kansankannatukselle tapahtuisi jos liittyisimme Natoon? Joku eläkeläiskenraali hahmotteli pientä Nato-armeijaa ja sen tueksi ”suojeluskuntia”. Nuoret miehemme ja naisemme haluavat olla Suomen armeijan asevelvollisia. Nato-jäsenyys romahduttaisi motivaation?

Kylmä sota tulee takaisin. Suomelta vaaditaan jälleen viileätä harkintakykyä. Neuvostoliitto hajoaa toisen kerran kun Venäjän talous romahtaa.

Tapio Eerola
(Hämeen Sanomien yleisönosasto maaliskuussa 2014)

 

Kalliita yhteiskunnallisia laboratoriokokeiluja

Rakennepaketissaan hallitus lupasi keventää kuntien tehtäviä miljardilla eurolla. Tiistain Hämeen Sanomissa oli etusivun uutinen, jonka mukaan uusi lastensuojelulaki aiheuttaa Hämeenlinnalle satojentuhansien eurojen lisämenot. Uutisessa luki, ettei valtio ole varautunut kompensaatioon, koska lakia on valmisteltu ajatuksella, ettei se tuo mukanaan lisäkustannuksia.

Valmisteltu ajatuksella! Mutta ymmärtämättä todellisuutta, elävää elämää kunnissa. Maailmanparantaminen maksaa, mutta rehellisiä laskelmia uusien lakien kuluista ei koskaan tehdä. Miksi?

Janakkalaakin aikoinaan hyvin johtanut Tarmo Pipatti totesi taannoin Kauppalehdessä, että useimpien asuntomarkkinoiden ongelmien taustalla ovat päättäjien komeat periaatteet, jotka johtavat yhteiskunnallisiin laboratoriokokeisiin. Samankaltaisia ongelmia tursuaa joka ministeriöstä toinen toistaan päättömämpinä ja kansalaisille kalliimpina esityksinä. Eduskunta, hallitus, virkamiehet ja avustajien broilerikaarti näitä ”kunnallistettuja jätteenkuljetussammakoita” tehtailevat.

Rakennepaketti ei tule onnistumaan, sillä pihviä ei ole. On vain unelmahöttöä ja mielikuvia, joiden luomisessa kokoomus on puolueista paras. SDP on suorempi – ja tyhmempi – se antoi taas vanhan vihansa lasten kotihoitoa kohtaan estotta ryöpsähtää. Kotihoidon tuki ajetaan alas, ja yhteiskunnan kustannukset ylös. Yhteiskunnallinen laboratoriokokeilu, niinpä. Ja kallis.

Oikeistolainen media on kovasti mukana. Hämeen Sanomissakin kuvaillaan Janakkalan kotihoidontukea toistuvasti laatusanalla antelias. Ikään kuin lasten kotihoidon tuki olisi lahja perheille. Koskaan ei kirjoiteta lasten ja nuorten sijoitusperhehoidosta anteliaana, vaikka sen kokonaiskulut Suomessa ylittävät jo lukiokoulutuksen kokonaiskulut. Päiväkotihoitoa ei media kuvaile anteliaaksi, vaikka lasta kohden kustannukset ovat moninkertaiset kotihoidon tukeen verrattuna.

Keskusta on jo mukana hallituksen soteneuvotteluissa. Juha Rehula niitä käy, mutta nyt otetaan jo Juha Sipilästä mittaa. Onko hän tarpeeksi visu, ettei niele seuraavan hallituksen ohjelmaksi kokoomuksen ohjelmaa - vastapalveluna siitä, että kokoomus alkaa kannattaa keskustan ajamaa maakuntamallia sote-palveluiden järjestämisessä.

Tapio Eerola
(Hämeen Sanomien yleisönosasto syyskuussa 2013)

 

Täydellisyysihanne nävertää yhteiskuntaa

Aamulehden pääkirjoitus otsikolla ”Paisuvan byrokratian maa” oli ansiokas. Valtio sysää kunnille yhä uusia tehtäviä ja velvoitteita, joiden alle paikallistason palvelutuotanto tukehtuu kun rahat eivät riitä kaikkeen.

Toki Aamulehtikin elää pääkirjoitustasolla edelleen siinä oikeistolaisessa illuusiossa, että ulkoistamalla palveluita ja yhdistämällä rakenteita ongelma poistuisi. No ei poistu. Ainoa toimiva ulospääsy on lakisääteisten tehtävien raju karsiminen.

Päättäjämme elävät harhakuvansa varassa: huolehtimalla kaiken mahdollisen pahan ja häiriön ennaltaehkäisystä syntyy täydellinen ihanneyhteiskunta. Heidän suuri kuvansa Suomesta on elämästä ja arjesta vieraantunut.

Tiedotusvälineet raportoivat useita kertoja joka viikko uusista askelista kohti täydellisyysyhteiskuntaa. Niinpä samassa Aamulehden numerossa em. pääkirjoituksen kanssa oli uutinen lietteenkuljetuksen kunnallistamisesta.

Täydellisessä yhteiskunnassa ei tippaakaan lietettä saa joutua teille tietymättömille. Kustannusarvioiden mukaan uusi täydellinen järjestelmä on tietysti samanhintainen kuin vanha. Ei ole vaikea ennustaa, että todellisuus tulee sitten olemaan jotain ihan muuta.

Joudummeko todellakin näkemään kun hyvinvointiyhteiskunnan kamelin selkä katkeaa? Vai onko poliitikkojen järkiinsä tulo mahdoton haave?

Tapio Eerola
(Aamulehden yleisönosasto 2013)

 

 Kova paikka

Joka tuutista tulee yhtä viestiä; Suomi on kovan paikan edessä.

On myytti, että me suomalaiset pärjäämme vain kovissa paikoissa, raskaina aikoina. Toinen myytti kertoo suomalaisen löytävän parhaan motivaation pakosta.

 Voimme siis suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen; tulossa on tilanteita, joissa olemme parhaimmillamme.

Epäileväisenä kysyn, onko kovalla paikalla käsikirjoituskin? Vuodet politiikassa opettivat, että vähän tapahtuu sattumalta. Hetkeen tartutaan oman vallan lisäämiseksi. Päättäminen on kilpailulaji.

Suomella on isoja haasteita, en kiistä. Suomi on myös varakas ja ehjä. Kriisiin pääsemme paremmista asemista kuin yhteenkään aikaisempaan – joista kaikista on selvitty voittajina, vähintään torjuntavoittajina.

Tätä taustaa vasten suuren sammakon päästi suustaan suosittu pääministeri Jyrki Katainen. Hän sanoi, että olisi surkeaa jos Suomen hieno tarina päättyisi tähän.

Ei Suomen taru talouskriisiin pääty, euroalueen liittovaltioon voi päättyäkin. Voi se päättyä myös kansainvälisen ahneuskapitalismin tukehtumiseen.

Suomeen on kehitetty PISA-kiitetty, tasa-arvoinen, turvallinen, korruptiovapaa yhteiskunta. Oikeisto eli eliitti arvioi menestystä: väärin sammutettu.

Globaalille ahneudelle ei muka ole vaihtoehtoa, sillä se ei ole aate tai talousoppi, vaan luonnonlaki, osa evoluutiota. Siksi tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnastaan tykkäävään Suomeenkin rakennemuutos; pienipalkkainen köyhälistö, suuret tuloerot, yhteiskunnan tuottamien palvelujen alasajo, yksityissairaalat ja pian myös -koulut, palkka-armeija ja katupartiot. Tarvitaan palkkojen alennus ja työiän pidennys, tosin eliitin ei tarvitse näyttää esimerkkiä. Kiusallinen hidaste on kansanvalta.

Yhtenä uhrauksena selviytymistaistelussa joutaa mennä Janakkalan itsenäisyyskin.

Kun Karjalan siviiliväestö joutui kesällä 1944 nopeasti pakenemaan puna-armeijan suurhyökkäyksen alta, antrealaismummo katseli tytärten ja miniöiden vollotusta. Sanoi sitten; mitä työ tytöt itkettä? Itku pittää säästää pahhaa paikkaa.

Tapio Eerola
(Kolumni Janakkalan Sanomissa tammikuussa 2013)

 

Demareilla on metkat viholliskuvat

Mikähän ihme siinä on, kun nuoruutensa vasemmistolaisen kommuuni-ihailun pilvilinnoissa eläneet björnwahlroosit ja juhanavartiaiset varttuvat, heistä tulee tiensä päätä lähestyvän ahneuskapitalismin innokkaimpia lipunkantajia?

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen demaritaustainen ylijohtaja Vartiainen hyökkää ensi töikseen lasten kotihoidon kimppuun. Suomen synkät talousluvut ovat kotirouvien ja omistusasumisen syytä. Demarien lellikkivirkamies kauhistelee, miten hyvän elintason saa suht matalilla tuloilla. Eikös sen pitäisi olla SDP:n perinteinen tavoite?

Ja mitä mahtavat Tervakosken ikänsä SDP:tä äänestäneet duunarit tuumia kun puolueen ideariihestä ilmoitetaan, että omakotitalon omistaminen paperitehdaspaikkakunnalla on kummallista riskikäyttäytymistä, joka pitäisi eliminoida kiinteistöveroilla? Omistusasunto kuuluu vain rikkaille! Historian siivet havisevat: 30-40-luvuilla SDP käänsi samalla tavalla selkänsä itsenäistyneille torppareille.

Ei Kokoomusta kukaan enää ihmettele vaikka se teettää yhä uusia, markkinaihailun kyllästämiä suunnitelmia somilla untuvikkokansanedustajillaan. Kokoomuksen tulevaisuuspamfletin mukaan Eurooppa tarvitsee yhteiset stoorin, äänen ja hallituksen.

Oikeiston tuntuma eurooppalaisten kansojen syviin pohjavirtauksiin on kirvonnut. Kokoomus jaksaa haikailla Euroopan Yhdysvaltojen – yhä etäisemmän haavekuvan – perään. Samanaikaisesti markkinavoimien raskaiden virheiden vuoksi eurooppalaiset pakotetaan tekemään valinta demokratian ja ahneuskapitalismin välillä.

 Suomalaista demarileiriä sen sijaan sopii ihmetellä. Yrityksiinsä hulppeilla hyvä veli-palkkioilla sitoutetut muutosjohtajat ja rumasti kotiinpäin vetävät rantaruotsalaiset ovat kelpo kavereita. Maakuntien työpaikat joutavat saneerattaviksi. Ja kun asiantuntija piirtää demareille viholliskuvan, siinä näkyy omistusasunnoissaan lekottelevia kotiäitejä!

Tapio Eerola
(Hämeen Sanomien yleisönosasto toukokuu 2012)

 

Sitä saa mitä tilaa

Olen viettänyt hiljaiseloa politiikasta yli 30 aktiivivuoden jälkeen. Turhautuminen on aiheutunut siitä, että suurimman puolueen asemastaan huolimatta oma puolueeni ei ole halunnut tehdä kannattajiensa näköistä, heille mieluista politiikkaa. Vika on ollut keskustapolitiikan sisällössä.

Timo Soini todellakin osaa yksinkertaistaa asioita. Nyt hän sanoo, ettei mene hallitusneuvotteluihin allekirjoittamaan toisten ohjelmia, vaan hän lähtee sinne oman ohjelmansa kanssa. Keskusta toteutti kahdeksan vuotta hallituksessa oikeistolaisen virkamieseliitin ohjelmia, ei riittävästi omaansa. Ansaittu tukistus kansalta tuli nyt. Keskustapolitiikkaan pitää nyt palauttaa aate. Ei Impivaaran eikä cityvihreiden aate. Aito Keskusta on alkiolainen sosiaaliliberaali puolue, ei palveluseteleitä jakeleva, tasaveroa toteuttava ja maaseutua eri tavoin kurittava urbaani, markkinaliberaali oikeistopuolue.

Keskusta kärsi 70-luvulla raskaat vaalitappiot kun puolueen linja suistui ojaan oikealle. Historia toisti itseään. Keskustan jälkeensä jättämän aatteellisen tyhjiön täyttäjä on – ei suinkaan sattumalta - sama. Keskustan edellinen pitkä lama oikeni nousuun vasta kun puolueen linjaa reivattiin. Tapahtui silloin erinäisiä henkilövaihdoksiakin.

Analyysi nyt tapahtuneesta on tehtävä rehellisesti ja nöyrästi, vaikka puolue olisi vereslihalla. Alkuunkaan ei riitä maanantaiaamuna jo kuultu puolivillainen arviointi; ”romahdus johtui kahdeksan vuoden hallitusvastuusta”. Ikään kuin tappioiden ja voittojen vuorottelu vaaleissa olisi automaattista vailla kytköstä poliittisiin tekoihin ja tapahtumiin. Tämänkertainen tulos oli normivaihtelua isompi jytky. Kansa äänesti juuri sitä vastaan, että puolueet vuorottelevat hallituksessa, mutta poliittinen linja ei muutu.

Äänestäjien luottamuksen voi saada takaisin vain teoillaan. Keskusta tarvitsee muutosta. Jos sitä ei nyt uskalleta tehdä, edessä on Ruotsin Keskustan tie, näivettyminen oikeiston apupuolueeksi.

Tapio Eerola
(Suomenmaan yleisönosasto vaalitappion jälkeen keväällä 2011)